Työeläkkeitä tarkistetaan 2020 alusta noin 1,2 %

1.11.2019

Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2020 vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti 24.10. työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2020. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.

Palkkakertoimeksi vuodelle 2020 vahvistettiin 1,446. Kuluvaan vuoteen verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,0 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa siten, että sen avulla työuran aikaiset vuosiansiot tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

Palkkakerrointa käytetään työeläkkeen laskennan lisäksi eri päivärahojen, kuten esimerkiksi sairaus- ja vanhempainpäivärahojen perusteena olevien tulojen ja tulorajojen määrittelyssä. Palkkakertoimella korotetaan myös muun muassa alle kolmevuotiaan lapsen hoidon ja tutkintoon johtavan opiskelun ajalta karttuvan eläkkeen laskennallinen tulo.

Vuoden 2020 työeläkeindeksi on 2617. Se tarkoittaa noin 1,2 prosentin nousua kuluvaan vuoteen verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet sekä eräät muut työeläkeindeksiin sidotut etuudet, kuten esimerkiksi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset maksussa olevat etuudet. Työeläkeindeksissä palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Lisätietoja:

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 24.10.2019: Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2020

Eläketurvakeskus: Eläkkeiden indeksointi