Vuosi 2016

Uudenlainen palvelutalo Tikkurilaan

Eläkeläisjärjestöt ovat antaneet esityksen kaupungille, että se rakennuttaisi palvelutalon Tikkurilan keskustan tuntumaan.

________________________________________________

Eläkkeensaajia ideoimassa Vantaan kaupungin nettipalvelutoria

Tuula Lappalainen, Ritva Nordlund, Matti Puurunen, Veikko ja Sointu Toivonen

Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajien päiväretki Porkkalaan 21.huhtikuuta 2016

Reippaana lähdimme Foiben edestä Eriksonin bussilla matkaan kello 8.30. Ja että matkasta ei tulisi tylsä,  repäistiin heti alkuun saitsinkia Tikkurilassa!  Kolmeen kertaan katsottiin  Puistokulma ja kaksi kertaa  käytiin kääntymässä Tikkurilan torilla kunnes kaikki lähtijät olivat kasassa ja suuntasimme kohti varsinaista määränpäätä.

Aamukahvit oli luvattu Kahvitupa Bembölessä.

 Bembölen Kahvitupa on hyvin säilynyt , Espoon vanhimpiin kuuluvan maatilan päärakennus. Suuri  tupa ja kamari eli nykyinen keittiö ja eteinen on ilmeisesti rakennettu vuonna 1737. Muut tilat todennäköisesti 1800 luvun alussa. Tuvassa on onneksi säilynyt komeat kattoparrut ja taitteinen sisäkatto.Kahvilatoiminta on aloitettu 1939. Talvisodan aikana rakennukseen oli sijoitettu Kätilöopiston synnytysosasto.

 Bussissa Ritva, matkanjohtajamme, otti mikrofonin ja sanoi  ”no niin ” ja huomasi aloittavansa juttunsa aina samoilla sanoilla. Pitäisikö muuttaa  aprikoi Ritva? Ei missään nimessä, sanoimme me kuulijat. Se on niin tuttu aloitus, että tekee vain hyvää, kun joku tässä  muuttuvassa  maailmassa pysyy ennallaan.

Tällä kertaa Ritva kertoi Kirkkonummella sijaitsevasta Majvikin  hotelli ja kurssikeskuksesta, joka vuosina 1944 -1956  kuului Neuvostoliitolle vuokratulle alueelle. Majvikin huvilasta tuli silloin kenraali Kabanovin joukkojen tiedusteluesikunta tutka ja radioasemineen. Emme nyt kuitenkaan poikenneet Majvikiin.  Mieleen jäi tarina Majvikin sisäköstä, joka piilotti evakkoon lähtiessään puukenkänsä Majvikissa olevaan salalokeroon, josta ne löytyivät takaisin palattaessa . Näin kävi toteen vanha viisaus” minne jätät kenkäsi, sinne palaat.”

Sitten suuntasimme  Igor-museoon Degerbyssä. Siellä meitä odotti auktorisoitu miesopas, joka asiantuntevasti ja rauhallisesti johdatti meidät aikaan jolloin Degerby ja Porkkala muodosti valkean läiskän Suomen kartalla, käytännössä Neuvostoliiton miehittämänä vuosina 1944 – 1956.  

Syyskuun aselepo 1944 johti  mm. Porkkalan alueen evakoimiseen. Vähintään 30.000 sotilasta ja siviiliä muutti alueelle Neuvostoliitosta. Porkkala toimi kuin kaupunki kouluineen, päiväkoteineen, sairaaloineen, elokuvateattereineen ja ravintoloineen ja kuulema jäljistä päätellen yllättävän monine bordelleineen.

 Pääsy alueelle oli ankarasti kielletty. Lähinaapureiden oli käytettävä kulkulupia. Lähistöllä liikkuvat autot eivät saaneet käyttää pitkiä valoja. Alussa rannikkorata oli suljettu muulta kuin neuvostoliikenteeltä, mutta liikenne radalla voitiin aloittaa uudestaan syksyllä  1947 sillä ehdolla että vaunujen ikkunat oli peitetty luukuilla.

Tästä olikin meillä retkeläisillä omakohtaisia kokemuksia.

Museossa on esineistöä ko.ajalta ja  esimerkiksi saatuja valokuvia niiltä ihmisiltä,jotka ovat syntyneet juuri tällä miehitetyllä alueella ja miehityksen aikana ja ovat nyt myöhemmin käyneet tutustumassa lapsuutensa maisemiin.

Syyskuussa 1955 saatiin yllättäen tieto, että Porkkala palautetaan ja käytännössä miehitys oli ohi 26.1.1956. Degerbyn kirkossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus 5.päivä helmikuuta 1956. Tässä vaiheessa Ritva alkoi ihmetellä miksi seinällä olevassa julisteessa puhuttiin päivämäärästä 5.5?

Museon henkilökunta kertoi, että julisteessa on virhe, jonka he ovat huomanneet, mutta meidän ryhmämme oli ensimmäinen  vieraileva ryhmä joka sen huomasi!!!

Sitten olikin jo vuoro suunnistaa lounaalle.

Lounaspaikka, Delta Cafee, löytyi Inkoon  venesatamasta. Lounasaikaa oli riittävästi ja vaihtoehtojakin valittavaksi asti. Löytyipä mukava ostoskäytäväkin naapurista.

Pokrovan luostari oli seuraava kohteemme. Pokrova , Neitsyt Marian suojelus, on Suomen ensimmäinen itsenäinen luostarihanke joka sai alkunsa kirkkomme siunauksesta v.1995. Hankkeen isänä ja vetäjänä tunnettu rakentaja-pappis-munkki Hariton on luonut vuosien varrella vanhasta hevostallista Suomen kauneimman ortodoksisen kirkon.

Pappis-munkki oli meitä vastassa ja kehoitti porukkaa astumaan reilusti peremmälle eikä jäämään ovensuuhun niin kuin suomalaisilla on tapana kirkkoon tullessaan, jäädä viimeiseen penkkiin,

jolloin myöhästyneet luulevat kirkon olevan täynnä ja kääntyvät takaisin. Tämän tervetuliaismoitteen jälkeen hän selitti asiantuntevasti ja pieni huumoripilke silmäkulmassa Pokrovan historiaa.

Vanha puutarhatila on vuosien saatossa kokenut uuden kukoistuksen. Aluetta ja vanhoja rakennuksia on kunnostettu, jotta veljestöllä olisi puitteet toimia itsenäisesti ja työllään viedä

luostariperinnettä Suomessa eteenpäin. Toivomus on, että jokainen vierailija saisi käynniltään vietäväksi hyviä ajatuksia ja  rauhallisen mielen.

Meitä naisia pappis-munkki  ei kyllä malttanut jättää arvostelematta. Olemme , varsinkin Suomessa, menettäneet naisellisuutemme aivan kokonaan, hän julisti. Kuljetaan housuissa ja tukkakin  hamsottaa  miten  sattuu. Ja komensipa hän aivan muun jutustelunsa lomassa   ” polvi pois polven päältä, kirkossa ei  naiset istu jalat ristissä!”

Kirkon rakennusvaiheet ja muutkin aiheet herättivät suhteellisen vilkasta keskustelua retkeläisten ja pappis-munkin kesken. Hän jätti myös meille mietittäväksi  ja selvitettäväksi mitä tarkoittaa Karmiupatti. Varoitteli vielä ettei nyt laiteta lapsenlapsia etsimään vastausta Googlesta, vaan voisi jotain itsekin selvittää.

Pääsimme käymään  myös alueen pienessä  leipomossa, josta ostimme kaalipiirakoita kotiin vietäväksi.

Cafe Brunnsdal odotti jo seuraavaksi iltapäiväkahvin ja maukkaan suklaisen kakun kanssa meitä retkeläisiä.

Sieltä sitten suunnistettiin kohti Vantaata ja kotia. Onnistunut ja antoisa päivä oli takana ja painumassa muistojen joukkoon.

Bussissa sitten kiiteltiin niin järjestäjät, kuljettaja ja kaikki mukana olleet. 

Muistamisen varmistamiseksi koonnut

aini

Umpimähkäretki  8.6.2016

Koittihan se viimein keskiviikko ja tiedossa oli retki umpimähkään.

Aamu ei ollut kaikkein kirkkain. Sadetta ja tuulta oli säätiedotus luvannut, mutta rohkeasti matkaan vaan.

Tällä kertaa kyytikin kulki päinvastaisessa järjestyksessä kuin tavallisesti, eli lähtö olikin 8.30 Mönkkösen pysäkiltä.

Saatuaan kaikki halukkaat kyytiinsä Erikssonin bussi suunnisti kohti Nikkilää. Ritva toivotti kaikki tervetulleiksi ja totesi, että matkalla on mukana neljäkymmentäyhdeksän retkeläistä ja bussikuski. Eli kaikki istuimet olivat täynnä.

Pysähdyttiin Sipoon Pyhän Sigfridin kirkolle ja päästiin sisään tutustumaan jo vuosina 1450-1454 rakennettuun kirkkoon. Kirkko poikkeaa muista Suomen keskiaikaisista kivikirkoista osittaisen kaksilaivaisuutensa sekä keskiaikaisen maa-kivilattian vuoksi. Olipa lattia tosi muhkurainen. Me retkeläiset oltiin kiitollisia että ei sattuneet korkokengät jalkaan. 

Kirkkoa entistettiin 1930 luvulla, mutta sitä ei kuitenkaan oltu kyetty saattamaan aivan alkuperäiseen asuun. Asehuoneessa, eli nykyisessä eteisessä, on kuitenkin jalkapuu ja kirkkosalissa häpeäpenkki käytettävissä tarpeen vaatiessa.

Kirkon parkkipaikalla matkavastaajamme olivat yllätykseksi järjestäneet aamukahvit ja sämpylät, jotka tarjoiltiin bussissa aivan käteen asti. Tietysti asiaan kuuluivat teet ja mehut niitä haluaville.

Kylläisinä matkaa jatkettiin kohti Lahtea.

Matkan aikana Ritva kertoili Sipoon historiaa. Mm. että Sipoon alue alkoi vapautua jäistä 12.000 vuotta sitten, mutta vielä 8.000 vuotta sitten Sipoo oli osittain veden alla. Ensimmäiset kivikauden

ihmiset tulivat Sipooseen 6.000 – 7.000  vuotta sitten. Saaristossa kalastelleet virolaiset saivat viikinkiaikana  kilpailijoikseen hämäläiset, jotka tulivat Sipoonjokea kulkuväylänään käyttäen rannikolle. 1200 – 1300 luvulla ruotsalaiset uudisasukkaat purjehtivat myös Sipoonjokea ja perustivat asuinpaikkansa Sipoonjoen hedelmällisiin laaksoihin. Sipoolaisia arvioidaan olleen 1600 luvun puolivälissä noin 1700 henkeä. Monet sodat, samoin kuin kato, nälänhätä, rutto ja kulkutaudit ovat koskettaneet myös Sipoota. Vuonna 2015 sipoolaisia on laskettu oleva 19399 henkeä. Suomenkielisiä 62 %, ruotsinkielisiä 34 % ja muita 4 %.

Matka jatkui edelleen kohti Lahtea.

Kun ajelimme läpi Mäntsälän kertoi Ritva myös Mäntsälän historiasta. Kunta on perustettu vuonna 1585. Ensimmäisten asukkaiden arvellaan saapuneen keskiajalla, jolloin asutus alkoi levitä näille hämäläisten käyttämille erämaille Mustijokea, nykyistä Mäntsälänjokea pitkin.  Mäntsälä on aina ollut suomenkielinen paikkakunta. Pääväestö on puhunut suomea äidinkielenään, mutta kartanoissa kieli on luonnollisesti ollut ruotsi. Mäntsälä oli pitkään pieni idyllinen maalaiskylä, mutta sotien jälkeen alkoi voimakas uudisrakentaminen. Kirkonkylä on rakentunut Helsinki – Lahti  ja Porvoo – Hyvinkää tien risteykseen. Erityisesti  kyläkuvaan ovat vaikuttaneet kantateiden rakentaminen ja uutena kulkumuotona juna. Ensimmäiset junat pyyhälsivät Mäntsälän asemalle vuonna 2006. Nykyisin paikkakunnalla on liikenteellisesti nopeat yhteydet niin etelään ja pohjoiseen kuin itään ja länteen.

Matkan jatkuessa kuulimme Ritvalta myös tietoiskun Lahdesta.

Kaivauksien perusteella Lahden seudulla oli asutusta jo yli 10.000 vuotta sitten, mikä tekee Lahden alueesta erään Suomen vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista. Ensimmäinen asiakirjamaininta Hollolan pitäjään kuuluneesta Lahden kylästä on vuodelta 1445. Hämeen maakirjassa vuodelta 1558 mainitaan Lahden kylässä olleen 24 taloa.

 Kun Hollolan pitäjä sai markkinaoikeudet, markkinapaikaksi määrättiin Lahden kylä ”joka sijaitsee suuren yleisen maantien varrella ja kaikista neljästä kaupungista, Turusta, Viipurista, Helsingistä ja Porvoosta sopivan matkan päässä.”

Merkittävin viime vuosisadan alun rakennuksista (1912) on Eliel Saarisen suunnittelema

 kaupungintalo. Tältä ajalta ovat niin ikään valtakunnallisesti merkittävät Hennalan kasarmialue ja Anttilanmäen puutaloalue. 2000 -luvulla Vesijärven rantaan alkoi rakentua uusi Ankkurin alue rantakatuineen, Satamassa sijaitsevaan Sibeliustaloon sisältyy osia satavuotiaasta tehdasrakennuksesta.

Nykyisin Lahti on 8. suurin kaupunki Suomessa. Asukasluku on 118 703 (1/ 2016).

Lahdessa bussi kaarsi Hennalassa sijaitsevan Sotilaslääketieteenmuseon eteen.

Tästä muodostui päivän pääasia.

Sotilaslääketieteenmuseo on perustettu 1983. Se toimii Hennalassa, venäläisten 1912 rakentamassa punatiilisessä kasarmirakennuksessa. Museo on sotahistoriallinen erikoismuseo, jossa  esitellään sota-ajan lääkintähuoltoa etulinjasta sotasairaalaan. Näyttely painottuu Suomen sotiin 1939 -1945, mutta myös nykyaikaista sotilaslääketiedettä esitellään omalla osastollaan. Näyttelykierroksella nähtiin sota-ajan sairaanhoitajattaret, lääkintälotat ja lääkärit kenttä- ja sotilassairaalaksi kalustetuissa ja alkuperäisillä esineillä varustetuissa huoneissa.

Sotalapsi – näyttely kuvasi lasten siirtoja ulkomaille sodan tieltä turvaan, sekä ”sankarivainajien pitkä tie kotiin” osasto kertoi kentälle jääneiden suomalaissotilaiden etsinnöistä Venäjällä vuodesta 1992 lähtien.

Olimme kaikki sitä mieltä, että  on vaikuttava museo. Nykyisessä, valtiomme rahapulassa,on sekin nyt hajottamisen tiellä, kertoi erinomainen oppaamme museossa

Nyt alkoi meillä retkeläisillä kuulua vatsan seudulta omituista kurnimista?

Ja ei kun syömään!

Lounaspaikka löytyikin melkein nurkantakaa.

” Casselin kesäinen Bistro kutsuu herkuttelemaan rennosti Vesijärven satamamiljööstä nauttien” sanoi esite.

Jostain syystä, joko olimme odottaneet enemmän, tai olimme liian nälkäisiä, kun emme osanneet rennosti nautiskella. Kävi niin, että emme olleetkaan täysin tyytyväisiä koko menuun. Pöydissä oli

kyllä liinat ja paikoilleen ohjatessa sanottiin, että pääsemme oikein herrasväen puolelle ja parhaille paikoille! Kolme pitkää pöytää oli meille varattu, mutta ruoka tuppasi loppumaan kesken. Sitä toimitettiin kyllä lisää, mutta sen odottaminen ja hakeminen kesti ja kesti. Kaksi kokkia varmaan oli toisistaan tietämättä myös suolanneet ruokia. Jälkiruokana paistetut banaanit olivat kyllä hyviä, mutta ne oli valeltu jonkunlaisella mönjällä, joka oli ihan liian rentouttavaa meille.

Siirryimme bussiin ja lähdimme kohti Pro Puu ry:n näyttelyä.

Ja kas kummaa! Bussi pyöräytti vain nurkan ympäri ja siinähän kohteemme olikin.

Jopa Sotilaslääketieteenmuseon opas oli kertonut meidän matkavastaajille, että Pro Puu on paikka jonne kannattaa mennä katsomaan mitä kaikkea puusta voi tehdä ja valmistaa.

Olihan se kauppa jossa oli myynnissä kaikkea mahdollista puusta tehtyä, mutta varsinaisesta tekemisestä ei ollut nähtävää.

Paikalla oli ainoastaan yksi kassarouva, joka kyllä yritti parhaansa, mutta liika on liikaa yhdelle ihmiselle. Juostessaan kassalla ja välillä kertomassa  meille seinillä olevasta näyttelystä, hän mainitsi, että yläkerrassa on silta joka on tehty niin, että yhtään muuta materiaalia ei ole käytetty kuin puuta. Liitoksetkin ovat kaikki puuliitoksia. Siinäpä se esitys olikin, siis mitä kaikkea voi puusta tehdä. Tervejalkaiset sitten kipusimme vintillä katsomassa ja kävelemässä sen sillan. Porukka kävi myös verstaan puolella, mutta ei sielläkään ollut minkäänlaista puuseppää kertomassa mitä tehdään ja miten. Olihan siellä kyllä komeita lautaparruja esillä. Paikka oli pieni pettymys meille, mutta jopa fiasko omien matkavastaajien mielestä.

Matkamme jatkui nyt jo kotiinpäin, mutta poikkesimme vielä Lahden ostostaivaassa Kärkkäisessä. Siellä, jos missään, on hehtaari kaupalla kaikkea mahdollista paitsi ruokatarvikkeita.

Kovin monella oli ostoksia kassissaan kun kiirehdimme bussiin.

Kotimatkalla Ritva vielä kertoi Orimattilasta, jonka läpi ajelimme.

Orimattila nimen varhaisin kirjallinen merkintä löytyy vuoden 1573 tuomiokirjassa. Silloin Hollolan käräjillä on tuomittu kyydityksen laiminlyönnistä Henrich Mattzss(on) Orhimattila. Talon nimi Orhimattila kertone hevosen merkittävästä asemasta Heikki Matinpojan talossa.

Aikojen kuluessa talon nimestä tuli nimi koko pitäjälle.

Orimattilan vakinaisen asumisen aika sijoittuu 1300 – 1400 luvulle. Kylät syntyi, kun eränkävijät jäivät asumaan raivaamilleen alueille. Suotuisan kehityksen katkaisivat sodat myös täällä. Sotiin liittyy myös Orimattilan suurten kartanoiden historia. Hallitsijat palkitsivat sodissa menestyneet verovapauksilla ja maatiloilla. Näin syntyivät säteriratsutilat. Kartanoiden asukkaat edustivat korkeinta yhteiskunnallista asemaa. He erottuivat muusta väestöstä paitsi varallisuutensa myös kotikielensä, ruotsin takia.

Orimattilan kunta on perustettu 1865 ja kaupunki siitä tuli 1992. Asukkaita on 16 260 (1.1.2015).

Lopuksi

Retken loppuvaiheessa porukka oli jotenkin väsähtänyt ja lähes hiljaisuus bussissa vallitsi. Vai oliko hienoinen pettymys saanut vallan?

Oliko tämä umpimähkä vähiten mieleenjäävä? Vai juuri siksi jää mieleen?

Matkan suunnitelleet ja toteuttaneet matkavastaajammekin olivat ehdottomasti sitä mieltä, että retki ei ollut ihan sellainen miksi se oli suurella työllä ja miettimisellä ja puhelujen mittaamattomalla määrällä suunniteltu. Mukana olleena ja juteltua toistenkin kanssa, olemme tulleet päätelmään, että kaikki kiitos kuuluu matkan järjestäjille, molemmille Ritvoille, että he jaksavat puurtaa matkan onnistumiseksi, vaikka kaikki ei aina vain käy niin kuin on suunniteltu ja sovittu. Kohteet eivät vain ole sitä mitä niiden on kerrottu olevan. Eikä se ole matkavastaajien syy.

Suuri kiitos myös Erikssonin kuljettajalle, joka sompaili autoa vaikeissakin paikoissa turvallisesti ja oli aina auttamassa meidän huonojalkaisia autoon ja autosta pois.

Tämä oli tämän vuoden umpimähkäretki eikä siitä huonot muistot jääneet. Päinvastoin!!!!

Käyttäen hyväkseni toiselta Ritvalta saamaani asiatietoa, kirjoittelin muistin virkistämiseksi tämänkin jutun.

aini

Loma Lautsian lomakeskuksessa 11.7. - 16.7. 2016

Lautsian lomakeskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Sydän-Hämeessä, Hauholla, Ilmoilanselän rannalla. Lautsiassa järjestetään mm. tuettuja ohjelmallisia täysihoitolomia, joita haetaan Hyvinvointilomat ry:ltä.

Olimme hakeneet ja saaneetkin loman ajalle 11.-16. heinäkuuta 2016.

Aina kekseliäs Ritva järjesti meille halukkaille ihan oman linja-autokyydin. Osa tuli omalla autolla.

Matka alkoi miten kenelläkin, mutta yhteinen bussi starttasi Tiksolta kello 9.00.

Lautsiassa, Hauholla, olimme n. Kello 10.45.

Oli maanantai aamu. Majoituksen selvittyä ohjelma jatkui suoraan runsaaseen lounaspöytään.

Tervetuloinfon ja hoitajien tervehdyksen jälkeen pidettiin vielä yhteinen tullaan tutuiksi tilaisuus Lautsiasalissa. Mahtavan päivällisen jälkeen tehtiin ohjattu kävely Lautsian lähimaastossa. Nähtiin murhakuusikin, johon aikoinaan on ripustettu niskoittelevat rengit ja piiat.

Illan kruunasi sauna ja uinti allasosastolla. Juttua riitti ja päätettiin jopa esittää perustettavaksi oma kerho eronneille ja karanneille johon voitaisiin hyväksyä mukaan myös ilman omaa syytään leskeksi jääneet. Vahinko vain kun esityksen toimeenpanija jäi päättämättä!

Tiistaiaamu valkeni sateisena. Aamiaiselle oli katettu aivan liian montaa sorttia maisteltavaksi. Ähkyhän siitä tuli. Vesijumppa Eveliinan ohjaamana pelasti tilanteen. Eveliina opasti myös kuntosalin tutuksi lounaan jälkeen. Luvassa oli myös kalastusta jopa kilpailuun asti, mutta luontoäiti oli päättänyt toisin ja valutti vettä niin mahtavina ryöppyinä, että päädyttiin sisäaskarteluun. Osa porukasta käytti hyväkseen Hyvän Olon hoitoja ja osa lepäili ja puuhasi omiaan.

Mahtavan ja monipuolisen päivällisen jälkeen oli vielä kahvit. Paula, viisas, ja tottunut

kylpylävieras, huomasi ostaa kahvin kyytipojaksi mustikkalikööriä, mutta Aini poloinen oli hakenut vain leipää! Illan päätteeksi katsottiin elokuva Kätilö.

Keskiviikkona saunan, uinnin ja aamiaisen jälkeen jumpattiin Lautsiasalissa ja lounaan jälkeen leikittiin ulkona valokuvasuunnistusta. Vantaalaisia ei onnistanut palkintoon asti, mutta muuten homma oli mielenkiintoinen.

Luontoäiti muisti välillä rankoilla kuuroilla, mutta Maija lähti lämmittämään saunaa Hyväntoivon niemeen. Siellä sai hyvät löylyt ja pääsi uimaan järveen.

Iltapäivällä halukkaat pääsivät pyörähtelemään Petri Forsmanin orkesterin tahdissa.

Päivällisen jälkeen oli vielä rentoutus-terapia. Istuimme Lautsiasalissa ympyrän muotoon asetelluissa tuoleissa. Aiheena luennoitsijalla oli Irtipäästäminen. Ja sitten yhdessä huokailimme sydäntäsärkevästi ja voivottelimme kaikki entiset ja tulevat huolet ja harmit kerralla taivaantuuliin.

Lopuksi jalat pujotettiin pihkavoiteella käsiteltyihin muovipusseihin ja sukat päälle. Piti hauduttaa jalkoja siinä sitten koko yö.

Torstai alkoi pilvisenä, mutta ei sentään satanut. Aamiaisen jälkeen vesijumpattiin Eveliinan tahdissa, ja lounaan syötyä lähdettiin retkelle Kauppakeskus Tuuloseen Hauholle

Eveliina toimi matkaoppaana ja selosti monipuolisesti matkan vaiheita: ”metsää, peltoa, metsää, peltoa... ja Laitikkalan vanha ja uusi silta!” Poikkesimme Suttilan marjatilalla ja Rönnvikin viinitilalla, josta ostettiin kotituliaiset. Hauhon vanha harmaakivikirkko, joka on rakennettu ilmeisesti jo 1470 luvulla, tuli myöskin katsottua.

Sitten taas oli metsää, peltoa, metsää, peltoa ja Tuulosen kauppakeskus. Siellä hajaannuttiin ostoksille ja olipa mahdollisuus ostaa vaikka sahtia.

Kauppakeskuksessa on myös nähtävillä Hansin Jukka lentokone ja videolla kerrotaan lentokoneen tarinaa.

Illalla parvekedrinkeillä naurulihakset olivat kovalla koetuksella. Voi niitä poikien juttuja ja nuoruusmuisteloita!

Perjantai aloitettiin uima-altaassa vesitanssilla. Lounaan jälkeen jatkettiin rentoutusta Lautsiasalissa. Ulkoilukin onnistui, kun aurinko mietti, tulisiko kokonaan esiin vai pilkistelisikö

vain vähän pilvien lomasta.

Ohjelman mukaan oli luvassa teatteri-ilta. Kesäteatterissa oli tarkoitus esittää Kari Rentolan näytelmä Sanat Ola, sävel Virta. Mutta luontoäiti päätti toisin, käski auringon piiloon ja antoi veden virrata katottomaan kesäteatteriin. Näin ollen teatterinautinto jäi toiseen kertaan.

Päivällisen jälkeen saimme kuitenkin oikein tanssinopettajan johdolla opetella tanssiaskeleita, jos olivat päässeet unohtumaan. Ilta kului saunan ja uinnin merkeissä.

Koko viikon oli lomakeskuksen keittiö pannut parastaan, ja olimme olleet tyytyväisiä, mutta viimeisellä aamiaisella arvostus romahti, kun ruuan sekaan oli eksynyt puolitoistasenttinen kamman tai muun sellaisen piikki, joka löytyi Ritvan suusta????

Onneksi ei ehtinyt nielaista!

Toinen merkille pantava seikka on se, että ääneen lukemisesta voi saada huomautuksen häirinnästä! Anteeksi kyllä myöhemmin pyydettiin molemmin puolin ja anteeksi annettiin.

Lauantaina sitten aamiaisen jälkeen kamat kassiin ja Erikssonin bussi tuli noutamaan sovitusti kello  kymmenen.

Aurinkokin päätti tulla esiin koko komeudessaan saattelemaan meitä takaisin arjen askareisiin.

Lomaviikko oli ollut meille mukana olleille virkistävä ja monipuolinen hemmottelu, mutta maailma oli aivan sekaisin! Torstaina Nizzassa kuorma-auto ajoi tahallaan juhlivaan ihmisjoukkoon rantabulevardilla.

Turkissa armeija yritti perjantai-iltana vallankaappausta ajaen tankit kaduille ja ampuvat koneet taivaalle.

Miten kauan saamme olla rauhassa täällä omassa lintukodossamme?

Muistiin kirjoitteli

Aini

Hämeenlinnan teatterimatka 15.10.2016

Tikkurilan seudun eläkkeensaajien teatteriretki 15.10.2016

Motto: Makuuhuone ei ole enää makuuhuone, eikä pienturkismuokkaamo, vaan yökamari, mikäli uskomme Särkyneet sydämet – Esko Mämmi yöradiota paikallisradion taajuudella 110,3.

Matkavastaavamme, TuplaRitvat, olivat järjestäneet mahdollisuuden lähteä teatteriretkelle Hämeenlinnaan lokakuisena lauantaina. Ja niin Eriksonin bussi keräili meidät mukaan   ja suunnisti kohti Hämeenlinnaa mukanaan 35 teatterinautintoa odottavaa retkeläistä.

Jo heti alussa koimme taas mukavan yllätyksen kun Ritva kertoi, että tällä kertaa kaikille yllätyksenä saammekin matkan hintaan sisältyen ruokailla seisovasta pöydästä, kun pysähdymme Riihimäen ABC- asemalla. Ja hyvältä maistui ruoka ja vielä jälkiruoksi iso kuppi kahvia.

Hämeenlinnan Verstas salissa sitten istuimme ja odotimme yöradio ”Särkyneet sydämet – Esko Mämmi” lähetyksen alkamista, paikallisradion taajuudella 110,3.

Itseoppinut sydänterapeutti Esko Johannes Mämmi, kaikkien meidän tuntema Ilkka Heiskanen, korjasi samalla omaa, elämän kolhimaa sydäntään kuuntelijoiden tunnevammoja parantaessaan.

Hän ja muusikkoystävänsä Eino Vihreä, oikeasti Jone Takamäki, ovat kehittäneet ihan oman, patentoidun konseptin, jossa kuunnellaan ainoastaan oman sydämen ääntä ja löydetään sieltä ratkaisut kaikkeen, mitä rakkaus on vaurioittanut. Lopuksi kävi, niin kuin nykyään tahtoo usein käydä, että lähetys onkin yllättäen viimeinen!

Kaksituntisen ohjelman jälkeen pääsimme taas Eriksonin bussiin joka käänsi nokkansa kohti Vantaata.

Ja bussissa riemu repesi, kun kerrottiin hauskoja, puolityylisiä juttuja korrektisti ja sivistyneesti. Ja laulettiin!!!! ” Jos sais kerran reissullansa” ym. ym. hauskoja ja haikeitakin lauluja.

Kerran taas on kiitettävä matkavastaavia hyvin järjestetystä retkestä kaikkineen.

Monikaan meistä ei pääse enää yksin matkustamaan, mutta näin se käy tosi mahtavasti.

Ja yhdessä retkeillessä tiivistyy yhdessäolo ja yhteinen riemu!  Lämpimästi voi suositella kaikille vähänkin lähtöään aprikoiville, että reippaasti ilmoittautumaan vain!

(Mitähän yllätyksiäkin vielä saadaan kokea?)

Paperille ajatuksiaan kirjannut

aini