Vuosi 2017

Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajien Retki Helsinkiin.

Torstaina 11. päivä toukokuuta 2017

Oikein iso Erikssoninlinja-auto poimi meidät  retkeläiset kyytiinsä  Foiben pysäkiltä ja Tikson edestä ja piti suunnistaa kohti Helsinkiä, mutta  lähtikin ajamaan kohti Hiekkaharjua. Jaha, ajattelimme, haetaan vielä porukkaa Puistokulmasta. Mutta ei käännyttykään sinne! Nyt jo hätäännyimme, että oppaamme ei osannutkaan viedä meitä kohti Helsinkiä ja Tamminiemeä, jonne olimme matkalla.  Rohkeimmat alkoivat huudella oppaalle, että emme ole oikealla tiellä!! Rauhallisesti  opas kertoi, että suunta oli oikein ja  menemmekin nyt tietä, joka on aikoinaan ollut Sipoolaisten käyttämä tie Helsinkiin, kierrämme vielä kunnossa olevia vanhoja reittejä  mm. Turku – Viipuri  valtatietä. Erinomainen oppaamme, historioitsija Pär-Erik Sjöström, kertoili kylien ja Helsingin historiasta tosi mielenkiintoisesti.

Retken kohokohdaksi suunnattiin kohti Tamminiemeä.

Tamminiemi huokui Suomen sodan jälkeistä historiaa, Rytin, Mannerheimin ja Kekkosen  presidenttikausilta. Esillä oli myös  suomalaista muotoilua.

Tamminiemi oli  vuosikymmenet presidentti  Kekkosen koti  ja virka-asunto. Mielikuvissamme   näimme Kekkosen istuvan työpöytänsä ääressä rustaamassa myllykirjettä ”s..tanan tunarit!”

Piipahdimme myös saunassa, joka on varmasti toiminut monien poliittisten  neuvottelujen ja ratkaisujen näyttämönä.

Opas totesi, että saunaa voi nykyisinkin tilata käyttöön. Hinta 3.600 euroa/ kerta. Saunaan mahtuu kerralla 15 henkilöä.

Päätimme kerätä porukan joskus tulevaisuudessa, vaikka vain siksi, että saamme  sanoa kylpeneemme Tamminiemessä.

Retken  monipuolisen lounaan nautimme ravintola Blue Peterissä Lauttasaaressa. Sitten ajeltiin vielä tutustuen Helsingin eri kaupunginosiin. Toviksi pysähdyttiin Helsingin suurkirkon rappujen eteen ja saimme asiantuntijan selostuksen kaikista ympärillä olevista taloista ja niiden historiasta.

Kiitos taas kerran meidän matkan järjestäjille ja tietysti meille kaikille mukana olleille sekä Pär-Erikille loistavasta opastuksesta.

Retki jäi mieleen mukavana muistona

aini

Ps.Oppaamme Pär-Erik on kirjoittanut Tikkurilan Eläkkeensaajien sivuille retkeä seuraavana päivänä ja  kirjoittaa, että muutamat asiat jäivät puolitiehen ja tässä muutamia vastauksia:  Hirttopaikkoja oli muutamia Helsingissä. Tästä löytyy Helsingin Sanomien leike: www.hs.fi/kaupunki/art 2000002893071.html. Ja Lauttasaaren asukkaitten väkimäärästä löytyy tietoa Wikipediasta:https:// fi.wikipedia.org/wiki/Lauttasaari.

MATKA MAAILMAN ÄÄRIIN.

Helsinki- Hongkong – Uusi Seelanti – Australian Syndney  - Helsinki

31.1.- 24.2.2017

Mukana Aini ja Riitta.

Keskustelu toteutumattomista unelmista sai aikaan tämän matkan.

Kerroin, että minun ikiaikainen unelmani oli päästä  kerran Uuteen Seelantiin katsomaan nuoruuden aikaista ystävääni, Eilaa, joka on asunut siellä yli kuusikymmentä vuotta. Olemme koko ajan pitäneet yhteyttä kirjeitse. Sanoin myös, että en koskaan sinne pääse, koska en uskalla kielitaidottomana lähteä yksin semmoiselle matkalle.

Kummityttöni Riitta ilmoitti, että hän voi lähteä tulkiksi ja oppaaksi, mikäli saa työpaikastaan lomaa.

Soitto Eilalle selvitti parhaan matka-ajan, helmikuun, jolloin siellä on vielä kesä, mutta ei enää hirveää kuumuutta.

Riitta laittoi loma-anomuksen helmikuulle ja sai loman.

Riitan tyttö, Noora, hoiti internetin kautta kaikki lennot ja hotellit valmiiksi.

Tiistaina 31.1.2017  lentokone starttasi Seutulasta kello 23.50 suuntana Hongkong.

Saimme koneessa illallisen ja aamiaisen ja siinä välissä koneen valot himmennettiin, joten oli mahdollisuus nukkumiseen. Yhdeksän tunnin ja 40 minuutin kuluttua laskeuduttiin Hongkongiin.

Taxilla hotelli Butterfly on Morrisoniin ja siinä oli sitten  ongelma.

Hotellin apulaisjohtaja oli vastassa melkein kaksin kerroin ja pyyteli anteeksi, että he eivät voikaan majoittaa meitä, kun hotellissa on ollut vesivahinko, mutta olisiko mitenkään mahdollista, että he veisivät  meidät - toki hotellin laskuun -  saman ketjun hotelliin meren rannalle.

Sopihan se meille. Taxilla sitten siirryimme ”firman piikkiin ”toiseen hotelliin ja sen 23:een kerrokseen. Mahtavat näköalat satamaan ja merelle.

Hongkong on idän ja lännen sulatusuuni ja suuremman luokan metropoli sekä Kiinan erikoishallintoalue. Pinta-alaltaan vain hieman pääkaupunkiseutua suuremmalla alueella asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Katujen vilskettä ja pilvenpiirtäjiä riitti. Poikkesimme Man Moossa, mikä on vanhimpia temppeleitä. Palvontapaikan perinteikkäät patsaat sekä eksoottinen, rauhoittava suitsukkeiden tuoksu olivat vastapainoa Hollywood Roadin hälinälle. Paitsi Riitalle, jolle tuoksu oli saada aikaan päänsäryn.

Victoria Peak on yksi Hongkongin suosituimpia vierailukohteita. Matkasimme metrolla kyseiseen kaupunginosaan, jonotimme melkein kolmetuntia, että päästiin ostamaan liput varsinaiselle alueelle ja sitten jonotimme metallikaapelilla toimivaan raitiotievaunuun, joka nousee huimat 373 metriä  uskomattoman jyrkässä kulmassa yli viiteensataa metriin kohoavalle vuorelle. Mutta se kaikki jonotus kannatti!  Mahtavat näköalat alas kaupunkiin. Musiikkia, kauppoja, kahviloita. Saimme siellä kulumaan koko päivän.

Ensimmäinen hotellimme oli laittanut viestiä, että voimme ottaa taxin taas firman piikkiin ja palata heille, huoneet ovat kunnossa. Vaihdoimme siis keskustan hotelliin.

Kävi kuitenkin niin, että huone oli kylmä, mittari näytti 15 astetta. Saimme lisälämmittimeksi  sähköpatterin, mutta se toimi tasantarkkaan 15 minuuttia! Saimme kuitenkin uuden patterin ja se toimi.

Olimme kiitelleet jo toisiamme siitä, että tajusimme ottaa untuvatakit kotoa mukaan, sillä Hong- kong oli kyllä kesäinen muuten, mutta puhalsi tosi kylmä ja kova tuuli.

Kävellessämme  kaduilla ihmettelimme kadun varressa paljaana roikkuvia kananraatoja, altaissa uivia kaloja, jalkakäytävän pöydillä olevia hedelmiä ja vihanneksia.

Kun oli aika vaihtaa kohteeksi Auckland Uudessa Seelannissa, matkattiin lentokentälle iltapäivällä. Kone lähti ajallaan ja koneessa saimme kunnon aterian puoli kaksitoista yöllä. Sen jälkeen valot himmennettiin ja yritettiin nukkua. Hyvin torkutun yön jälkeen saimme aamiaisen. Kymmenen tunnin ja 50 minuutin kuluttua olimme Aucklandissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                

                                                                                                                                                                                                                                                                    2.

Eilaa ei vastaanottoaulassa näkynyt missään, mutta minä kuljin ihmisten seassa ja huutelin Eilaa ja  sitten yhtä-äkkiä hän oli  edessäni. Vihdoinkin, monen kymmenen vuoden jälkeen!

Eilan pojan, Derekin kyydissä sitten lähdettiin Aucklandin liikennevilinään. Kaupungin ulkopuolella vaihdettiin Eilan autoon. Eila ei ollut halunnut ajaa kaupungissa ja oli jättänyt oman autonsa kauemmaksi keskustasta. Hänen kyydissään  jatkoimme kohti Tokoroaa.

Vanhoja muistellesssa emme tulleet kiinnittäneeksi huomiota tienviittoihin ja yhtä äkkiä Eila sanoi, että nyt ei olla enää oikealla tiellä! Kysymällä yhteys selvisi ja noin kolmen tunnin ajon jälkeen auto kääntyi pienelle sivutielle portin eteen ja siinä olikin Eilan talo.

Pyysin Riittaa nipistämään minua, että selviäisi nukunko vai onko tämä totta!

 

Eilan talo oli iso, matalamallinen omakotitalo. Sisäpihalla uima-allas ja talon vieressä aita, joka erotti oleskelutilan viidelle lampaalle. Lampaita Eila sanoi pitävänsä, koska ne ymmärtävät Suomea ja niille hän voi puhua Suomeksi.

Uusi Seelanti on ulkoilmaihmisen unelmien täyttymys.  Kahdesta pääsaaresta muodostuva Uusi Seelanti on pitkälti eristyksissä muusta maailmasta. Tästä johtuen saarivaltion luonto on kehittynyt täysin uniikiksi. ”Elämme täällä maailman lopussa, ”sanoi Eila. Me Riitan kanssa tutustuimme vain Pohjois -saareen. Eteläsaari  piti jättää toiseen kertaan.

Eilan ja myöskin Tokoroassa asuvan Viljon opastuksella tutustuimme sitten  Taupo-järveen, joka on maailman suurin makeavetinen tulivuorijärvi, Vaitomon kiiltomatoluolaan, joka on aikoinaan löydetty, kun paikallinen alkuasukas jahtasi kadonnutta porsastaan. Otorohangan vaikuttaviin kukka- asetelmiin, Kiwikiwin Kivi-lintuihin ja Rotoroan  kiehuviin mutalähteisiin.

Ajelimme Eilan Audilla, jonka rekisteritunnus oli FINLNDIA. Yksi A- kirjain oli pitänyt jättää pois koska ei mahtunut.

Näiden retkien jälkeen sitten vaihdoimme Eilan kesämökille Taurangaan. ”Kesämökki” on kolmikerroksinen, kaikilla mukavuuksilla varustettu talo hisseineen kaikkineen. Ikkunasta ja parvekkeilta näkymä Tyynelle valtamerelle, jossa vyöryivät mahtavat hyökyaallot surffaajineen, uijineen ja koirineen! Lyhyt hiekkapolku  ja olimme hiekkarannalla kastelemassa varpaitamme   lämpimässä merivedessä. Tapana oli aamukahvit parvekkeella, edessä koko valtameri ja hyökyvät aallot!  Tuuli pohjoisesta oli lämmin, koska se tuli päiväntasaajalta päin.

 

Hyvästelimme Eilan Taurangan lentokentällä.

Olimme ostaneet lentolipun Taurangasta takaisin Aucklantiin, koska kaikki ne kaupungin kuuluisat nähtävyydet olivat näkemättä. Lento kesti vain 35 minuuttia. Majoituimme hotelli Merkureen.

Huoneemme oli yhdeksännessä kerroksessa merinäköalalla.

Täällä tutustuimme bussiin nimeltä HOPon/HOPoff ja sen reitteihin. Kun osti päivän tai kahden lipun, saattoi ajella vaikka koko päivät ko. reiteillä. Jäädä pois, missä halusi ja nousta jollain seuraavalla pysäkillä taas kyytiin. Kävimme SeaLaiffissa, mikä on aivan kuin menisi sisään suureen akvaarioon. Ensimmäisessä osiossa olivat pingviinit. Niitä oli monta kymmentä, eri kokoisia ja näköisiä,  Etelä-mannerta jäljittelevässä oleskelutilassa. Ne tulivat lasi-ikkunan toiselle puolelle pöyhistelemään meille. Onnistuipa Riitan videoida  pingviinien keskinäinen, tappeluksi yltyvä suukopu.

Kalojen ja muiden meren elävien osiossa uiskenteli päidemme yläpuolella ja sivuilla haikaloja ja muita meren eläviä, mustekaloista ja rauskoista alkaen. Haikalat olivat ainakin puolitoista metrisiä ellei enemmänkin.

                                                                                                                                                                                                                                                                  

                                                                                                                                                                                                                                               3.

Uskaltauduimme myös Sky Toweriin, joka on 328 metriä korkea näköalatorni. Ensin huimasi jo viidennessäkymmenennessä kerroksessa, mutta kun noustiin vielä kuudenteenkymmenenteen kerrokseen niin huimaus hävisi. Mitkä näköalat!! Vetonaulana oli katsottavissa kun jotkut huimapäät hyppäsivät valjaissa alas. Me katsojat hurrattiin!!

Sitten oli aika siirtyä Australian Sydneyhyn.

Lento Aucklandista Sydneyhyn kesti kolme ja puolituntia ja sujui hyvin. Australia otti meidät vastaan ukkosen jyrinällä ja hienoisella sateella.

Sydney on metropoli, joka valtavine rakennuksineen ja vilkkaine ihmisvirtoineen alkuun melkein säikäytti.

Riitta löysi lentokentällä kimppakyydin jolla pääsimme hotellin eteen ja samalla tilattiin paluukyyti. Lupasivat  noutaa hotellin rappujen edestä lähtöpäivänä.

Hotelli sijaitsi Potts Pointin kaupunginosassa, nimeltään Springfield Lodge ja oli nostalginen vanhan  ajan viihtyisä hotelli.

Täälläkin toimi Hop On /Hop off bussi ja siihen hyppäsimme päivittäin, tietysti katottomaan yläkerrokseen, olihan kesä ja lämmintä!

Tunnettu Oopperatalo oli kohteemme. Se on valmistunut vuonna 1973 ja on nykyään yksi Uneskon maailman perintökohde. Myös Harbour Bridge on siinä lähietäisyydellä. Se taas on valmistuessaan ollut maailman korkein rakennelma. Yli kilometrin pituinen silta on massiivisuudessaan mykistävä.  Sillan kaari  nousee  jopa 139 metriä merenpinnan yläpuolelle. Jätimme kaarella kävelyn toiseen kertaan.

Vanhassa kaupungissa satuimme markkinoille ja vilinää riitti.

Yllätyksenä löysimme hotellin lähikaupasta ”Made in Finland” merkinnällä Fazerin hapankorppuja.

Vuorossa oli Bondi Beach. Se on ollut rantana suosittu jo 1900 luvun alusta lähtien. Kilometrin mittainen ranta on edelleen yksi maailman legendaarisimmista auringonotto- ja surffauspaikoista.

Aloe Veraa tarvittiin illalla voitelemaan palaneita kohtia.

Sitten korkeuksiin katsomaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Sydney Towerissa on 260 metrin korkeudessa oleva näköalatasanne josta avautuvat näkymät aina pitkälle Blue Moutais- vuoristoon ja Tyynelle merelle asti.

Viimeistä edellisenä päivänä palatessamme kaupungilta ei kummankaan avain avannut huoneemme ovea!??? Olivat vahingossa kirjanneet meidät hotellista pois lähteneiksi päivää liian aikaisin.

Selvisi asia kuitenkin ja pääsimme huoneeseemme.

Illalla  istuimme ulkona baarissa  kesäisessä illassa ja nostimme kuohuvat viimeiselle illalle Sydneyssä.

Seuraavana päivänä kimppakyydin piti sitten kello 12. hakea meidät hotellin edestä. Jo hyvissä ajoin olimme odottamassa, mutta autoa ei kuulunut. Riitan soiton jälkeen luvattiin, että tulossa on, mutta meni vielä neljäkymmentäviisi minuuttia ennen kuin auto tuli. Kuski kertoi, että kuljettaja, jonka piti meidät hakea, ei ollut tullut ollenkaan töihin, eikä kenellekään oltu ilmoitettu tästä kuljetuksesta. Vasta kun Riitta soitti, kuljettaja hälytettiin tauolta hommiin.

Ehdittiin kuitenkin kentälle. Siellä vielä  ilmeni odottamaton ongelma, kun Riitan passissa luki Järvinen ja matka-asiakirjoissa Jarvinen, meni tovi ennen kuin uskoivat, että kyseessä on sama

ihminen. Koko matkalla ei oltu aikaisemmin puututtu asiaan. Sanoin Riitalle, että jos sinä joudut jäämään Australiaan, niin minä jään kanssa!

Hongkongin kentällä koneen vaihto kesti noin kaksi tuntia, mutta sitten olimme Finnairin koneessa ja matkalla kotiin. Tavanomaiset tarjoilut, koneen valojen himmennys lepoa varten ja  kahdenkymmenenkahden ja puolen tunnin tunnin kuluttua  Sydneystä lähdön jälkeen olimme Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Ikimuistoinen matka meiltä maailman matkaajilta oli ohi.

                                                                                                                                                                                                                                                                     4.

Mitä tästä matkasta voisi sanoa noin yhteenvetona?

Järjestelyissä, kuten lentojen ja majoitusten tilaamisissa, on välttämätöntä olla asiantuntija. Meillä se oli ehdottomasti Noora.

Kielitaidottoman, kuten minun, ei ole hyvä lähteä yksin. Kaikkea voi sattua. Minulla oli Riitta.

Hongkongissa ihmiset olivat tosi auttavaisia,  kun näkivät, että seisoi kartta kädessä, niin heti tultiin kysymään englanniksi voiko auttaa? Onko ongelmaa? Ja jopa saatettiin kysyttyyn kohteeseen.

Uudessa Seelannissa ja Australiassa olivat ihmiset myös kovin auttavaisia, mutta eivät tulleet kysymään, piti itse kysyä, mutta kyllä silloin apua löytyi.

Ehdottomasti matkalla parasta oli luonto, sen kauneus ja monimuotoisuus.

Uudessa Seelannissa yllätti myös kotieläinten suuri määrä. Kertoivat, että farmarilla voi olla jopa 2000 lehmää hoidossaan. Näimme kuinka kävelivät  parijonossa  lypsykoneisiin.  Myös lampaita    laidunsi kumpuilevassa maastossa mahdottomasti.

Kaiken kaikkiaan, rohkeasti matkaan  ja unelmiaan toteuttamaan!

 

Muistiin kirjoitteli

aini

UMPIMÄHKÄ  2017

Retki 8.6.2017

Jokavuotinen retkemme, summamutikassa umpimähkään, oli vihdoinkin taas alkamassa.

Erikssonin bussi kurvasi Tikson eteen aikataulussa, ja innokkaat matkalaiset siirtyivät kyytiin. Vielä poimittiin mukaan porukkaa Puistokulman ja Foiben pysäkeiltä ja niin auto suunnisti matkalle, jonka päämäärän tiesivät vain Ritva ja kuljettaja. Mukana oli 45 osanottajaa.

Toivottaessaan retkeläiset tervetulleiksi Ritva kertoi, että kuskimme ansaitsee aivan erityisen kiitoksen siitä, että oli paikalla ihan oikeaan aikaan. Kun Ritva aamulla, kello 6.30  alkoi itse epäillä oliko sittenkään muistanut varmistaa lähtöajan Erikssonille ja soitti siitä, niin Magnus oli muistellut, että ”ai niin, se umpimähkä! Mutta jos auto on luvattu kello 8.15 Tiksolle, niin auto on silloin siellä.” Kun kuskille ilmoitettiin lähdöstä, hän oli vielä pyjamassa, mutta auto oli Tikson edessä oikeaan aikaan. Annoimme aplodit.

Aikamme ajeltua kuski kuulutti, että hän voi nyt julkaista tiedon, että olimme menossa  kohti kotieläinpihaa Sannaisissa. Tämä tiedotus kyllä osoittautui myöhemmin kuskin omasta päästä repäistyksi tsoukiksi.

Auto alkoikin peruutella pysähtymistä varten Ilolan Postimäellä, ja kun niitä teitä ei ole suunniteltu isoille autoille, niin kaatuihan siinä aluetta  eristävän nyörin pari tolppaakin, mutta oikaisun jälkeen saatiin kunnollista tilaa autosta poistumiseen.

Postimäki on kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista, olkimuseo ja galleria. Paikan toiminnanjohtaja oli keittänyt meille aamukahvit, joka tarjoiltiin aidoista pahvimukeista, lihapiirakan ja korvapuustin kanssa ulkopöydältä. Maistui kyllä!

Kuultuamme selostuksen alueesta saimme rauhassa kulkea ja kurkistella mökkeihin ja niiden sisustukseen. Joissakin on asuttu vielä 1990 luvullakin. Totesimme, että paljon vähemmällä  voisi nykyihminenkin tulla toimeen jokapäiväisessä elämässään.

Luvatuista kotieläimistä emme kyllä nähneet jälkeäkään.

Seuraava pysähdyspaikkamme löytyikin melko läheltä. Ilolan Sanismäentieltä, jossa sijaitsee Noark World.

Noark Worldin omistaa Samaria yhdistys ja pienoismallimaailmasta löytyy rakennuksia Suomesta sekä maailmalta, jopa pienoisrautatie junineen. Voitiin myös sukeltaa öiseen kaupunkiin ja kokea seikkailu pienoisrautatien matkassa. Varsin yksityiskohtaiset pienoismallit Helsingin rautatieasemasta, Oulun torista, Rukatunturista, Särkänniemen huvipuistosta  ym.ym. kiinnostivat kovasti. Selvisipä sekin, että pienoismallin vaikka omasta talostaan voi tilata täältä.

Samaria yhdistys panostaa mm. maahanmuuttajien kotoutukseen ja suomen kielen opettamiseen. Pienoismallien tekijäkin on arkkitehdin koulutuksen omaava maahanmuuttaja.

Hauskana, pienenä episodina kerron vielä, että kun pidin pienoismallitaloon vievän tilan ovea auki, käsi tietysti sopivassa asennossa, niin Heikki kaivoi taskustaan lompakon ja tarjosi tietysti palkkiota pyytävään käteen!!

Ja kun Porvooseen oli tultu, niin tietysti käynti Brunbergin makeistehtaan tehtaanmyymälään oli vähintäin pakollinen. Juhannusmakeiset tuli ostettua.

Sitten  kuulimme Seireenien kutsun ja seisova pöytä herkkuineen odotti.

Ravintola Seireeni tarjosi monen sorttista syötävää ja saipa ostaa juotavaakin omien makutottumusten mukaan.

Pienenä huomautuksena kyllä on sanottava, että tarjolla ollutta pizzaa pureskellessa tuli mieleen, että moottorisaha olisi ollut hyvä apuväline omien hampaiden avuksi.

Tässä kohtaa kävi sitten niin, että aina valpas lappuliisa oli havainnut automme harvinaisen  pysäköimispaikan ja kirjoitteli kuskille muistutuksen. Keräsimme lohdutukseksi pienen kolehdin.

Kylläisinä  päädyimme kapealle kadulle seinän viereen.

Seinässä luki Porvoon Wanha Rautakauppa.  Ritva lähti kyselemään mistä päästään sisään ko. kauppaan? Etsiessään hän poikkesi eteen tulleeseen myymälään ja kysyi missä Wanha Rautakauppa sijaitsee?  ”Se on tuolla minun allani ” vastasi kaupan myyjä (?) ja sieltä  altahan se löytyi! Rappuluiska vain alas talon päädystä. Ja tavaraa oli ja juuri sellaista, jota  esimerkiksi entisöijä  kaipaa. Myyjänkin puhelahjat tuli testatuksi. Hän pahoitteli, että oli vähän sotkuista kun ovat hiljattain muuttaneet. Mutta sanoi ,että kaikki tarvittava kyllä löytyy, kun ottaa aikaa etsimiseen.

Vielä oli käymättä Porvoon Wanhan Aseman  Makasiini. Sielläkin löytyi ostettavaa. Ja saimme makoisat  päiväkahvitkin.

Tyytyväisinä päivän antiin matkasimme sitten kohti kotia. Ja vasta tässä vaiheessa sääennustuksissa luvattu sade meidät tavoitti.

Bussissa lauloimme onnittelulaulun päivän syntymäpäiväsankarille ja kiittelimme Ritvojamme (myös toista Ritvaa, joka ei nyt päässyt itse mukaan)  hyvän  ja monipuolisen retken valmistelusta ja tietysti kuskia siitä, että aina kuitenkin löysimme perille.

Myöskin kuskimme kiitteli meitä kehuen porukkaamme rautaiseksi ja aikoi keskustella Erikssonin kanssa, josko alkaisi oikein vakituiseksi kuskiksi kuitenkin sillä ehdolla, että pääsee toistekin meitä kuskaamaan retkillämme.

Päätimme lähettääkin terveiset  Erikssonille, että kuskille voisi ilmoittaa lähdöstä vähän aikaisemmin, että ei melkein pyjamassa tarvitsisi reissuun lähteä!

Muistin virkistämiseksi kirjoitteli

aini

 

Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajien

Latvian matka 04.09 – 07.09. 2017

Sangen tuulisena  maanantai aamuna odotti innokas porukka lähtöä Tikson edestä ja oikeaan aikaan sitten Eriksson Oy:n linja-auto ilmestyi meitä noutamaan. Mukana olivat jo Porvoosta matkaan lähteneet ja tietysti kuljettajamme Margo. Kaikkiaan meitä taisi olla 33 matkalaista.

Helsingin uudessa Länsiterminaalissa odotti laivamme  Finlandia.

Merimatka Helsingistä Tallinnaan onnistui hyvin, vaikka laiva keinui melkoisesti ja vaahtopäisiä aaltoja vyöryi laivan ympärillä.

Tallinnassa matkaan liittyivät apuohjaaja Iigor, joka kylläkin sanoi olevansa lomalla, sekä Pentti, hän taas osoittautui oivalliseksi auttajaksi kaikissa ongelmissa.

Tallinnassa emme nyt pysähtyneet sen kummemmin vaan Margo lähti ajamaan kohti Latvian rajaa.

Rajalla,  194 kilometrin päässä Tallinnasta, pidimme kahvitauon ja melkein samantein siirryttiin parinsadan metrin päässä olevaan Rajakauppaan Latvian puolelle. Riikaan matkaa oli vielä 114 kilometriä. Maalaismaisemaa riitti koko ajaksi.  Välillä onneksi Margon miellyttävä  ääni  kertoi nähtävyyksistä.  Siellä täällä joku maalaistalo ja  pienempi  kyläyhteisö.

Matkalla Margo opetti sanomaan kiitos Latviaksi. Hän väitti, että heti kun saamme  sanan

paldies  suustamme, ihmisten suupielet kohoavat hymyyn ja palvelualttius lisääntyy kummasti.

Hotelli Mercuressa odotti sitten illallinen heti kun olimme saaneet majoitus asian hoidettua.

Vielä illalla noin kello 20.00 lähdimme sitten kävelemään kohti kanavaristeilyn lähtölaituria.

Jo viidentoistaminuutin kuluttua pääsimme istumaan kanavaristeilijään. Myrsky oli kaatanut ison puun melkein kanavan poikki ja siinä kohdin joutuivat oppaamme Margo ja Iigor auttamaan, että veneemme pääsi oksiston ylitse.

Pimentynyt ilta ja kaikkialle syttyneet valot, toivat satumaisen tunnelman. Saattoi melkein kuvitella lipuvansa Venetsiassa. Risteily kesti tunnin ja kymmenen minuuttia.

Myöhemmät iltariennot ovat varmasti jokaiselle omassa muistissa.

 

Seuraavana aamuna,  monipuolisen ja täyttävän aamiaisen jälkeen, odotti paikallinen opas meitä kaupunki kierrokselle.

Suomi sujui  häneltä loistavasti  ja paikallista tuntemusta riitti. Vuosiluvutkin jokaisen Jugendt talon osalta olivat selvillä. Upeita taloja ja hauskoja tarinoita. Muun muassa kissa-veistos katolla pyllisti kohti kiistakumppanin taloa. Vanhan kirkon kellosta kerrottiin, että kirkkoon hankittu kello soi aina kun oli tulipalo tai tulva tai jos kellojen alitse kulki uskoton vaimo. Kun kello soi jatkuvasti päätti vaimoväki päästä  siitä eroon ja hukutti  sen syysyönä mereen.

Uusi kello on kyllä hankittu mutta opas vakuutti meille naisille, että voimme kävellä turvallisesti sen ohi. Kirous on poistunut.

Poikkesimme sitten lämmittelemään liikkeeseen josssa meille tarjottiin maistiaisia Riikan balsamista. Ostaakin sai mukaan vaikka juuri sitä Margon mainostamaa mustalla etiketillä varustettua RiikanBalsamia.

Poikkesimme myös  Amber Centuryssä, kaupassa josta sai ostettua meripihkasta valmistettuja koruja ym.

Kadulla soitti kolmimiehinen orkesteri ja huomattuaan meidät ja tunnistettuaan, että olimme Suomesta he soittivat ”Oi suomi armas synnyinmaa” komeasti ja me tietysti taputimme ja muistettiin dibilläkin.

Latvian koko on 164589 neliökilometriä ja asukkaita on ollut yli 2 miljoonaa, mutta nyt nuoriso lähtee pois, etsimään parempaa elintasoa, joten asukasluku on nykyisin 1.5 miljoonaa josta Riikassa vähän alle 700.000.

Oppaan mukaan Riika voidaan jakaa kolmeen osaan. On vanha kaupunki, uudempi kaupunki ja venäjän vallan alla rakennettu osa.

Ja hänen mukaansa se, että Riikassa on upeita autoja ja kalliita asuntoja johtuu siitä, että osa on todella menestynyttä, mutta myös siitä että Latvialaiset ovat oppineet elämään velaksi.

Ruokailimme sitten Ravintola Liedossa.

Päivän päätteeksi sitten omatoimisesti Kauppakeskusten tavarataivasta.

Keskiviikkona oli heti aamulla lähtö kohti Jurmalaa.

Ihastelimme Jurmalan huviloita ja loma-asuntoja ja uskomattoman kauniita ja hyvin hoidettuja kukka-asetelmia ja  huviloiden pihoja. Miten säilyvätkään  niin, että ei heti rikota ja raasteta.

Kävelimme Itämeren rantahietikkoa ja ihastelimme rantaan hyökyviä vaahtoisia aaltoja.

Uskaltautuipa eräs turisti uimaankin, vaikka meistä tuuli oli kylmä.

Kävelykadulla oli ostettavaa ja katsottavaa aivan kaikille.  Hunajaa taisi siirtyä useampaankin kassiin. Törmäsimme myös Korso- viinakauppaan!

Iltapäivällä siirryimme sitten Kemeriin ja ravintola Neptunukseen  ruokailemaan. Ruoka oli hyvää ja lopuksi lauloimme yhdessä kiitokseksi ”paljon kiitoksia, paljon kiitoksia, hyvästä ruuasta kiitoksia, paljon kiitoksia!!! Henkilökunta kiitti kauniisti laulusta.

Myöhemmin Margo kertoi, että teimme henkilökunnan mielestä historiaa, koska heille ei ole aikaisemmin kukaan laulanut.

Takaisin ajellessa oli liikennettä uskomattomasti. Tietöitä ja ruuhkia. Margon turvallisessa kyydissä

selvisimme kuitenkin  niin, että saavuimme hotellille ajoissa, ja ehdimme vielä läheiselle torille.

Iltaohjelma oli sitten jokaisella omissa käsissä.

Torstaina, heti loistavan aamiaisen jälkeen, olimme sitten valmiita lähtemään kotimatkalle.

Margo kyseli olivatko kaikki muistaneet tarkistaa, että kaikki tuli mukaan? Piilolinssit  sekä hampaat  vesilasista ym.

Latvien puolella olevassa  Rajakaupassa vielä pysähdys niitä kotiviemisiä varten. Tauko myös ruokailua varten Halingassa. Tallinnassa jäi vielä aikaa poiketa Sadam Marketissa ennen siirtymistä A-terminaaliin ja laivaan.

Terminaalissa odotti sitten yllätyksenä toinen Ritva ja Aino. He olivat Eckerö linen kutsumassa info tilaisuudessa kerhojen vetäjille ja matkavastaaville. Ritva N.  liittyi myös informoitavien mukaan.

Laivalla sitten tuli kerrattua matkan tapahtumia, joista muutamia muistelen tässä:

Maija maksoi varmuuden vuoksi kahvit kahteen kertaan, kun unohti ottaa kuitin talteen ensimmäisellä kerralla ja tarjoilija väitti ettei ole maksettu!

Torilla olivat rintaliivi ostokset tapahtuneet sellaisella vauhdilla ja myyjän uskomattomalla asiantuntemuksella ilman sen kummempia sovituksia, siitä vain mitattiin vaatteiden päältä, ja ihme ja kumma sopivat mainiosti!

Meidän porukasta osa oli törmännyt vanhaan Venäläiseen kaljakuppilaan ja ihmetystä herätti kun toiletissa oli  tyylikkäästi vain reikä lattiassa!

Joukostamme yhdelle rouvalle oli yökerhossa tuotu Orgasmidrinkki. Ja voin vakuuttaa, että kameralla otetussa kuvassa oli aitoa tunnelmaa banaaneineen kaikkineen!

Varmaan sattui muitakin hauskoja tapauksia, mutta nämä minä muistin.

Helsingissä olimme sitten aikataulun mukaan ja kotimatkan viimeinen osuus alkoi.

Ritva tunnetulla taidollaan järjesteli bussista poistumiset niin, että jokainen pääsi mahdollisimman lähelle määränpäätään.

Kaikkiaan matka oli virkistävä ja hauska. Tämä meidän porukka on uskomattoman hyvin yhdessä olemiseen  ja matkustamiseen oppinut. Myöskin Porvoosta mukana olevat sopeutuivat joukkoomme.

Kiitokset ansaitsevat kaikki mukana olleet ja erityisesti Margo, Iigor ja Pentti.

Muistiin kirjoitteli

aini

Retki Lohjalle 9.12.2017

Jälleen kerran kokoonnuttiin Tikson eteen tarkoituksella lähteä reissulle. Nyt suuntana oli Lohja ja siellä Wanhan Ajan Markkinat.

Ritva, tosi tunnollisena retken valmistelijana kertoi, että varmistaessaan kuljetusta hän sai tietää, että olikin käynyt niin, että Eriksonilta oli kyseinen kuljetustilaus jäänyt almannakkaan merkitsemättä, joten ilman varmistussoittoa olisimme varmaan saaneet odotella tosi pitkään linja-autoa tulevaksi.

Nyt auto tuli ajallaan ja kuljettajaksi osoittautui aivan uusi mies Toni. Hän ei kuulema vielä paljon tiennyt miten löydetään paikka minne olimme menossa. Sanoi hädin tuskin tietävänsä missä Lohja on.

Ritvan tervetulo toivotusten ja selostusten jälkeen sitten itsekukin vaivuimme jännittyneenä odottamaan mitä päivä toisi tullessaan.

Olisiko apuna ollut navigaattori kun osuimme aivan oikeaan paikkaan.

Markkinatori oli kojuja täynnä ja toinen toistaan mielenkiintoisempaa katsottavaa ja  ostettavaa oli tarjolla.

Käsintehtyä ja paikalla valmistettua tarjontaa riitti.

Jokainen hakeutui sitten omatoimisesti ostoksille ja etsimään mieluista maistettavaa ja syötävää itselleen.

Osa hakeutui koululle, jossa Lohjan tanssikoulun tytöt esittivät ohjelmana tanssiesityksen. Olisikohan ollut HipHoppia vai HopLoppia ei minulle selvinnyt, mutta rytmikkäästi ja taidokkaasti tytöt tanssivat ja notkeuttakin riitti.

Vielä makoisat kahvit Liisan kahvilassa ja jälleen torille tekemään jouluostoksia ja etsimään muita viemisiä. Jokainen omaan tahtiinsa.

Näin päivä olikin jo kulunut kello neljääntoista, mikä tiesi sovittua kotiinlähtöaikaa.

Päivä oli kulunut rattoisasti ja katkaisi mukavasti joulun odotuksen kotona.

Matkalla mietittiin sitäkin, että kun nyt on tehty Lohjan joulumarkkinoille reissu jo useampana vuonna, niin olisiko ensivuonna suuntana vaikka Porvoon joulumarkkinat?

Tulomatkalla uusi puheenjohtajammekin käytti puheenvuoron kertoen aloittavansa puheenjohtajuuden oikein innostuneena, kun on jo tutustunut meidän mukavaan porukkaan.

Myöskin Paula kertoi olevansa jo vanha konkari, mutta lupautui nyt vielä kuitenkin uhraamaan aikaansa meille.

Ritva sitten kiitteli meidät kaikki ja me taputettiin kiitokset Ritvalle.

Tämäkin reissu painuu nyt sitten muistojen joukkoon.

Muistamisen varmistamiseksi

naputteli

aini